RIUTTALAN KURSSIN JÄLKIMAININKEJA

Pian on aika saattaa Riuttalan talonpoikaismuseolla Unesta valoon leirillä ja sen jälkeen syntyneitä teoksia valoon yleisön katseita varten.

Järjestämme Riuttala –töiden katselmus- ja maalauspäivän Siilinjärvellä Ahmon koululla

lauantaina 15.9. klo 9 -14 Liisa Palosaaren ohjauksessa

Tilaisuuden tarkoituksena on tarkastella vielä leirin aikana ja sen jälkeen syntyneitä Riuttalan talonpoikaismuseoon liittyviä maalauksia ja piirroksia sekä tehdä hieman alustavaa suunnitelmaa siitä, mitä töitä Matkuksessa viikolla 42 pidettävässä näyttelyssä tulisi olemaan esillä, koska kaikki työt eivät sinne mahdu. Seuraavaan, 2019 helmikuussa alkavaan Kuopion KYS:n Kaarisairaalassa pidettävään noin kolmen kuukauden pituiseen näyttelyyn mahtuukin sitten jo enemmän teoksia.

Lauantaina 15.9. voidaan myös jatkaa meneillään olevia töitä, koska meille on varattuna kaksi vierekkäistä kuvataideluokkaa.

Ennakkotietona meillä on, että näyttely tulee olemaan Matkuksessa Ikean puoleisessa päässä olevalla tapahtuma-aukiolla. Tilaan sisältyy 5 kpl 150 cm leveitä kovia seinäkkeitä, joiden korkeus on sellainen että voisi sijoittaa kaksikin taulua päällekkäin katselukorkeudelle. Mukaan kuuluu metallivaijerit, joilla voi ripustaa taulut. Seinäkkeissä on ollut ripustettuna lasitaulujakin, joten ovat vahvat kestämään myös tauluja. Mukana 15.9. tilaisuudessa on myös Sanna Laitinen Riuttalan talonpoikaismuseosta, joten voimme tehdä hänen ja Liisa Palosaaren kanssa näyttelysuunnitelmaa.

Lauantaina 15.9. meillä ei ole koululla ruokailumahdollisuutta, mutta kahvia, teetä ja kahvileipää sekä mehua varaamme ja jokainen voi ottaa mukaan lisäksi muuta evästä.

Osallistumismaksu tilaisuuteen on 15 € ja se sisältää ohjauksen, kahdet kahvit ja kahvileivät. Osallistumismaksun voi maksaa joko paikan päällä tai se voidaan laskuttaa jälkikäteen.

Ilmoittautumiset Hilkka Karvoselle puh 040 526 7317 tai sähköpostilla siilinkuvis@gmail.com

Mainokset